Yksi kansainväliseksi kasvaneista virallisista juhlavuoden hankkeista on Kalevala CAL -yhteisvirkkuuprojekti, jossa innokkaat käsityönharrastajat ovat elokuun lopulta lähtien virkanneet kansalliseepoksestamme inspiraationsa saaneita ruutuja, jotka näin itsenäisyyspäivän alla kootaan komeiksi torkkupeitoiksi. Kaksi meistä kääntövoimalaisista (Riitta sekä allekirjoittanut) aloitti loppukesästä tahoillaan Kalevala-peiton rakentamisen, ja kun aihe tuli kokoustaessamme puheeksi, päätimme yhteisvoimin tutustua projektin kansainvälistymisprosessiin pintaa syvemmältä ja pohtia samalla käsityöohjeiden kääntämisen erityispiirteitä.

Mitä ovat CAL-projektit?

Kaikenlainen käsillä tekeminen on viime vuosina jälleen noussut melkoiseksi trendiksi: moni kokee käsitöiden tuovan hektiseen arkeensa rauhoittavaa omaa aikaa, jolloin voi unohtaa jatkuvan kiireen ja keskittyä luomaan jotakin kaunista. CAL-projektien – lyhenne CAL tulee englannin kielen sanoista crochet along eli ”virkkaa mukana” – juju on se, että tietyn käsityön ohjetta julkaistaan netissä pieni pala kerrallaan, jolloin osallistujat perehtyvät kuhunkin osioon samaan aikaan ja voivat esimerkiksi kysyä toisiltaan neuvoja ongelmakohtiin projektille omistetussa yhteisöpalveluryhmässä. Kalevala CALin peittopalojen kaikki suunnittelijat ovat innokkaita harrastelijavirkkaajia, joista valtaosa itsekin osallistuu aktiivisesti nettikeskusteluihin ja antaa nopeita vastauksia osallistujia askarruttaviin kysymyksiin.

Kalevala CAL sai alkunsa, kun projektin päävastuuhenkilöt Sari Åström ja Milla Elo tutustuivat kääntäessään vapaaehtoispohjalta erään suositun englanninkielisen CALin ohjetta suomeksi ja alkoivat haaveilla vastaavan projektin toteuttamisesta suomalaiselle käsityökansalle. Lähes puolentoista vuoden suunnittelun jälkeen koossa oli 19 harrastesuunnittelijan ja lukuisten muiden vapaaehtoisten porukka, jonka voimin 26.8.2017 julkaistiin ensimmäisen palan ohje, joka on nyt muiden palojen tavoin tarjolla kaikkiaan kahdeksalla kielellä. Projektin suomenkielisessä ja kansainvälisessä Facebook-ryhmissä on yhteensä yli 20 000 jäsentä, ja vaikka kaikki heistä eivät peittoa virkkaisikaan, voidaan varmaan liioittelematta arvioida, että useita tuhansia Kalevala-peittoja tulee näinä päivinä valmistumaan. Osa tekijöistä ei myöskään tyydy yhteen peittoon, vaan työstävät samanaikaisesti useampaa työtä eri väriyhdistelmillä. Osallistujat ovat voineet lisätä itsensä projektille luotuun karttakuvaan, jonka vilkaiseminen saa kylmät väreet kulkemaan suomalaisen selkärangassa: projektiin näkyy tarttuneen virkkaajia Etelämannerta lukuun ottamatta kaikilta mantereilta!

Alun perin Kalevala-peiton ohjeet oli tarkoitus kääntää ainoastaan englanniksi, mutta sanan kiiriessä suunnitteluvaiheessa organisoijien kansainväliset kontaktit ja myös muut ulkomaiset virkkausharrastajat ottivat itse yhteyttä Sariin ja Millaan kysyäkseen, onko heidän mahdollista osallistua projektiin kääntämällä ohjeet omalle kielelleen. Uuteen CAL-projektiin ja sen esittelemään suomalaiseen kulttuuriperintöön tuntui siis löytyvän käsityöntekijöiltä kiinnostusta alusta saakka, ja eri maiden vapaaehtoiset ovatkin inspiroituneet Kalevalan ohella tutustumaan esimerkiksi kantelemusiikkiin ja Akseli Gallen-Kallelan taiteeseen sekä levittämään näistä sanaa oman kotimaansa virkkaajille. Käsityöt voivat siis osaltaan kasvattaa kotimaamme brändiä ulkomailla ja innostaa tekijöitä muunkin suomalaisen taiteen pariin. Jos Saksassa kuunneltiin palojen virkkaamisen taustalla Sibeliuksen musiikkia, soi ainakin yhdessä tamperelaisessa olohuoneessa kotimainen Kalevala-teemainen raskaampi rock.

Virkkausterminologia haastoi kääntäjiä

Helppoa ei tällaisen projektin saattaminen kansainvälisille vesille kuitenkaan ole. Kalevala CALin vetäjät huomasivat pian, että jo suomenkielisillä virkkaajilla on toisistaan poikkeavat terminologiansa ja tapansa ilmaista asioita. Mikä yhdelle tuntuu itsestään selvältä, saattaakin olla toiselle saman lajin konkarille vaikeaa ymmärtää. Facebook-ryhmän keskusteluissa saattoi samaa ohjetta jokunen virkkaja moittia tavattoman vaikeaselkoiseksi, kun taas toiset kehuivat sitä juuri oman ajatuksenkulkunsa mukaiseksi. On joka tapauksessa vaarana, että kun suunnittelijoita on 19 ja jokaisella on oma tyylinsä laatia ohjeita, tuloksena on melkoinen sekametelisoppa. Tässä tapauksessa tekijöiden persoonallisuuden haluttiin kuitenkin näkyvän peittoprojektissa, joten suomenkielisiä ohjeita ei lähdetty yhdenmukaistamaan. Englanninnoksia laadittaessa täytyi kuitenkin toimia hieman johdonmukaisemmin, sillä muiden kielten kääntäjät tulisivat käyttämään niitä lähdeteksteinään. Pelisääntöjen sopiminen oli tarpeen etenkin siitä syystä, että Britanniassa ja Yhdysvalloissa käytetään paikoin ristiriitaista terminologiaa: esimerkiksi termi double crochet tarkoittaa näissä maissa aivan eri silmukkaa. Kymmenen suomalaisen vapaaehtoiskääntäjän tiimi sopi käyttävänsä käännöksissään amerikkalaisia termejä, joita he pitävät brittisanastoa yleisempänä kansainvälisessä virkkauksessa. Vaikka osa suunnittelijoista halusikin laatia oman ohjeensa englanninnoksen itse, samojen termien käyttäminen toi englanninkielisiin ohjeisiin tarvittavaa yhdenmukaisuutta, jota vahvisti vielä kunkin ohjeen kolminkertainen oikolukeminen. Suomalaisen käännöstiimin lisäksi oikolukuun osallistui myös brittiläinen vapaaehtoinen, joka varmisti itse kielen oikeellisuuden.

Vaikka terminologia tällä tavoin saatiin englanniksi yhdenmukaiseksi, oli kansainvälisillä vapaaehtoisilla omat haasteensa ohjeiden kääntämisessä omille kielilleen. Kuten Kalevala CALin saksannoksista vastanneet Peggy Semmelmann, Monika Kümmeth ja Gabri Ela toteavat, on suomalainen tapa ilmaista silmukkayhdistelmät hyvin erilainen siitä, mihin saksalaiset virkkaajat ovat tottuneet, ja koska alkuperäiset ohjeet oli käännetty suunnittelijoiden oma tyyli mahdollisimman pitkälti säilyttäen, poikkesivat englanninnokset usein myös englanninkielisten virkkuuohjeiden tavanomaisesta tyylistä. Tämän lisäksi useat suunnittelijat olivat päästäneet luovuutensa valloilleen ja kehittäneet täysin uudenlaisia silmukkayhdistelmiä, joiden välittäminen vieraskielisille osallistujille oli kahta haastavampaa. Apunaan projektin kääntäjillä oli ryhmätyö niin oman kielen porukan kesken – kunkin kielen käännösryhmään kuului vähintään kolme vapaaehtoista – kuin tarkoitusta varten perustetussa Facebook-ryhmässä, jossa eri kielten kääntäjät saattoivat kysellä toisiltaan vinkkejä hankaliin kohtiin. Saksan kolme kääntäjää kertovat toistensa käännösten oikolukemisen lisäksi yleensä virkanneensa samanaikaisesti sitä palaa, jonka ohjetta olivat kääntämässä. Täten he pystyivät varmistumaan, että ohje todella toimi siten kuin he olivat sen tulkinneet.

Vapaaehtoiskääntämisen haasteet

Kalevala CALin käännöstyön haasteet tiukkoine aikatauluineen olivat sen verran suuria, että Sari Åström kertoo osan vapaaehtoisiksi tarjoutuneista kääntäjistä jättäytyneen pois jo suunnitteluvaiheessa huomattuaan omien rahkeidensa riittämättömyyden. Yksittäiselle harrastelijalle olisikin kaikkien peittoprojektiin suunniteltujen 28 mielikuvituksellisen palan sekä niiden liitoksen ja valmiin peiton reunuksen ohjeiden kääntäminen lyhyessä ajassa mitä luultavimmin liian vaativaa, oli tämä kuinka innokas virkkaaja hyvänsä. Tiiviillä yhteistyöllä saatiin kuitenkin määräpäivään mennessä valmiiksi käännökset seitsemälle kielelle, ja kuka tietää, ehkä jossain maailman kolkassa jo työstetään Kalevala-peiton käännöstä uudelle kielelle – ainakaan kiinnostuksen puutteesta ei tämän projektin leviäminen uusille alueille jää kiinni.

Niin kuin peittopalojen suunnittelijat, myös kaikki Kalevala CALiin osallistuneet kääntäjät ovat harrastelijoita – ammattikääntäjiä ei projektissa ollut mukana ainuttakaan. Kukaan projektiin osallistuneista ei saa panoksestaan rahallista korvausta, vaan kaikki työ on tehty vapaaehtoisvoimin. Vaikka vapaaehtoiskääntäminen on käännösammattilaisten piireissä paikoin kärkkäästikin paheksuttua, voi Kalevala CALin nähdä hyvänä esimerkkinä projektista, jossa ilmainen työ on täysin hyväksyttävää. Tällä hankkeella ei kukaan pyri rikastumaan – edes osallistujat eivät saa valmiita peittojaan myydä, sillä monet suunnittelijat kieltävät oman ohjeensa kaupallisen käytön tekijänoikeuslausekkeessaan. Kuten projektin kotisivuilla sanotaan, on Kalevala-peitto tekijöidensä lahja 100-vuotiaalle Suomelle: sen ainoana tavoitteena on tuottaa iloa käsityönharrastajille ja niille onnekkaille, joiden pukinkontista löytyy pian upea lahjapeitto. Samalla Suomen kansalliseepos saa mainetta maailmalla ja ehkä innoittaa useamman maailmankansalaisen kohottamaan Suomelle maljan juhlapäivänämme!

Peittoprojekti on todella vienyt matkaan liittyneet mennessään, kuten me kaksi lukuisten muiden ohella olemme huomanneet. Viimeiset ohjeet julkaistiin parisen viikkoa sitten, ja nyt joudumme suorastaan miettimään, miten sitä tuli iltansa ennen Kalevala CALiä kuluttaneeksi. Projekti ei kuitenkaan ole vielä täysin ohi. Suomen satavuotisitsenäisyyspäivää seuraavana viikonloppuna järjestetään ensimmäiset valmiiden peittojen tuuletustapahtumat, Helsingissä Eduskuntatalon portailla lauantaina 9.12. ja Tampereen Raatihuoneella sunnuntaina 10.12. Muilla paikkakunnilla vastaavia tempauksia järjestetään vielä tammikuullakin. Mikään ei myöskään estä tarttumasta projektiin nyt tai tulevaisuudessa, sillä syksyn mittaan julkaistut ohjeet tulevat jäämään kaikkien saataville nettiin (www.arteeni.fi/kalevalacal). Vaikket vielä olisikaan virkkaukseen hurahtanut, voit silti saapua bongaamaan kaksi kääntövoimalaista Tampereen tuuletuksesta ja fiilistelemään suomalaisen käsityön voimaa!

Tahdomme vielä esittää tuhannet kiitokset projektin vapaaehtoisille Sari Åströmille, Päivi Metsolalle, Peggy Semmelmannille, Monika Künnethille ja Gabri Elalle, jotka antoivat meille mielenkiintoista sisäpiiritietoa Kalevala CALin matkasta maailmalle vastaamalla uteluihimme.

Bannerin kuvassa näkyvät palat nimeltä “Lemminkäinen” (suunnittelija Mirva Nikkanen), “Ahto” (Anne Vierimaa) ja “Sotkan pesä” (Taina Tauschi).