Kainulaisen kirjaan on koottu Amorphiksen viidelle viimeisimmälle levylle suomenkieliset lyriikat kirjoittaneen Kainulaisen alkuperäisrunot ja kääntäjä Erkki Virran tekemät englanninnokset, joita Amorphiksen esittäminä on siis kuultu.

Kirja tarjoaa mahdollisuuden vertailla alkuperäistekstejä käännöksiin ja pohtia käännösvalintoja. Näin kääntämisen ammattilaisen näkökulmasta on myös mielenkiintoista lukea, miten kirjassa käsitellään kääntämistä ja kääntäjän roolia. Keskityn tässä blogitekstissä kirjoittamaan “Kalevala-trilogiasta” eli levyistä Silent Waters (2007), Skyforger (2009) ja The Beginning of Times (2011), joihin kaikkiin on suomalaiset lyriikat kirjoittanut Pekka Kainulainen ja englanninkieliset käännökset tehnyt Erkki Virta.

Amorphiksen lyriikoista puhuttaessa kääntäjä mainitaan havaintojeni mukaan melko harvoin, eikä esimerkiksi levyarvioissa tai haastatteluissa kiinnitetä huomiota siihen, että levyille päätyneet lyriikat ovat käännöksiä. Yksi syy tähän voi Amorphiksen tapauksessa olla se, että Kainulaisen nimi on tunnettu, siinä missä kääntäjä Virran nimi ei ole. Kyseisten kolmen levyn Wikipedia-sivuilla mainitaan kääntäjä Erkki Virran nimi additional personnel -listassa, siinä missä suomenkieliset lyriikat kirjoittanut Kainulainen on merkitty kappaleiden sanoittajaksi.

Kääntäjän jääminen näkymättömäksi ei ole mitenkään tavatonta käännöksistä puhuttaessa.  Kääntäminen nähdään usein mekaanisena sanojen korvaamisena, ei niinkään luovana työnä, josta kääntäjä ansaitsisi saada mainetta ja kunniaa.

Aivan ensin hyvät ja huonot uutiset Taivaan rumpu -kirjasta. Hyvä uutinen on se, että kääntäjien (Erkki Virta ja Ike Vil, joka on kääntänyt viimeisimmän Under the Red Cloud -levyn tekstit) nimet on mainittu kirjan takakannessa ja esitiedoissa Kainulaisen nimen ohella. Huono uutinen on taas se, että itse kirjassa käännösprosessia vain sivutaan.

Kirjan alussa on taiteilija Pekka Kainulaisen ja Amorphis-laulaja Tomi Joutsenen keskustelu esipuheena. Kääntämisestä puhutaan esipuheessa lyhyehkösti, passiivisesti. Puhutaan “käännöshommasta” ja “kääntämisvaiheesta”. Esipuheessa mainitaan kiinnostavasti, että levyjen ulkomaiset tuottajat saattoivat esittää vaihtoehtoisia käännöksiä äänitysvaiheessa, jotta esimerkiksi sanoitusten rytmi paranisi, mutta ehdotukset eivät ole olleet yhtyeen mieleen, koska “teksti, tai se kohtaus siinä, menetti täysin alkuperäisen merkityksensä”, kuten Joutsen asian ilmaisee. Tätä voidaan pitää osoituksena siitä, että Virran käännökset on tehty ajatuksen kanssa, alkuperäistekstejä kunnioittaen.

Muoto ratkaisee runojen käännöksissä

Runojen kääntäminen vaatii erityistä luovuutta runojen tiukan muodon takia. Englanti ja suomi ovat rakenteeltaan huomattavan erilaisia kieliä: suomi on ilmaisultaan pitkää, mutta sanoihin voidaan mahduttaa merkityksiä yksittäisilläkin kirjaimilla. Englanti taas rakentaa merkitystä lyhyillä sanoilla, prepositioilla ja artikkeleilla. Runot myös toimivat lukuisilla eri tasoilla; on huomioitava rytmi, tavutus, painotukset, alku- ja loppusoinnut ja luonnollisesti myös sanojen sisältö – mikä ei ole ihan pikkujuttu Kalevalasta ja suomalaisesta mytologiasta ammentavissa runoissa. Lyriikoista tekee poikkeuksellisia käännettäviä tietenkin myös se, että ne on tarkoitettu laulettaviksi.

Kalevalaisesta kielestä puhuttaessa kaksi runon ominaisuutta on kuitenkin ylitse muiden: allitteraatio eli alkusointu ja parallelismi eli kerto. Kerto on tyylikeino, joka tarkoittaa saman asian sanomista tekstissä hieman eri tavoin. Kerron tehtävänä on tuoda runoon jotain uutta.

Kerto koostuu vähintään kahdesta rivistä. Näitä rivejä kutsutaan termeillä pääsäe ja jälkisäe. Jälkisäkeitä kutsutaan myös kertosäkeiksi, mutta sekaannusten välttämiseksi en käytä tätä termiä tässä blogikirjoituksessa. Jälkisäkeellä havainnollistetaan pääsäkeen sisältöä. Usein tämä tapahtuu synonyymein. Kertoon liitetään erilaisia vastaavuuden lakeja. Jotkut ovat sitä mieltä, että jälkisäkeen jokaisella sanalla pitää olla vastine pääsäkeessä. Tämä vastaavuuden laki näkyy alla olevissa esimerkeissä hyvin. Esimerkiksi säkeessä “She robbed the moon from the sky / Derailed the sun off its course” robbed- ja derailed-verbit ovat toistensa vastakappaleita, samoin kuin the moon ja the sun. Kertoa täytyy joka tapauksessa käyttää varoen. Liian monet jälkisäkeet hidastavat runoa ja tekevät siitä jankkaavan, liian harvat jälkisäteet puolestaan tekevät runosta liian nopeatempoisen. (Rintala 2017)

Kerron voi jakaa kolmeen kategoriaan: synonyymiseen (esimerkiksi “murhe” ja “suru”), antiteettiseen (murhe/ilo) ja analogiseen (murhe/kaiho) parallelismiin (Tieteen termipankki 2017). Kalevalaisessa runoudessa kerto vaikuttaa merkittävästi runojen rakenteeseen. Kallio (2014) kuvaa kertoa kalevalamitan silmiinpistävimmäksi ominaisuudeksi.

Kerto on silmiinpistävää myös Amorphiksen lyriikoissa. Siitä löytyy lukuisia esimerkkejä (alla korostettu kursiivina ja lihavoituna tekstinä):

A queen of gold I made / A silver bride I built
From the northern summer night / From the winter moon.

(Silver Bride)

She robbed the moon from the sky / Derailed the sun off its course
Inside her mountain enchained the light / She took the wisdom for her own.

(Battle for Light)

A day’s light told me of my son’s fate / The sun showed the way, grim and severe
Pulled under the raging waters, my child / Sank in the drowning currents, my son.

(Silent Waters)

Käännösratkaisujen tarkempaa ruodintaa

Koska Taivaan rumpu -kirjan merkittävin anti on mahdollisuus vertailla Kainulaisen alkuperäistekstejä Virran käännöksiin, aion seuraavaksi analysoida yhden kappaleen alkuperäistekstin ja sen käännöksen, eli kääntäjien termein lähtö- ja kohdetekstin.

Towards and Against (suom. Lähtö)

Towards and Against on Lemminkäisestä kertovan Silent Waters -levyn neljäs kappale. Laulu käsittelee Lemminkäisen halua lähteä sotaan. Sen tarkemmin kappaleen tekstin sijoittumista Lemminkäisen tarinaan ei ole määritelty. Kappaleen alkuperäinen suomenkielinen nimi on Lähtö.

Sekä lähtö- että kohdetekstistä erottuu ensimmäisenä jo aiemminkin mainittu tyylikeino, eli kerto. Sanoitus alkaa sillä (SU: Olen saanut kummalliset tiedot / Tavannut oudoilla teillä sellaiset näyt. EN: I have known the arcane lore / On strange roads such visions met), ja kerto toistuu koko kappaleen ajan. Tekstin kerrossa on yleisimmillään vähimmäismäärä eli kaksi riviä:

SU: Sain oppini kivikenkäiseltä kulkijalta / näkyni tulisilmäiseltä, rautakätiseltä kertojalta.

EN: By stone-shoed wanderer I am taught / My visions from fiery eyed, iron-armed chanter.

SU: Nyt minä lähden petoksen tähden / sielua polttavan vereni tähden.

EN: Because of treason I now shall leave / Because of my blood burning my soul.

Sanoitus on loppuriimitön. Se on niin sanottu vapaamuotoinen runo, eli siinä ei ole rytmikaavaa. Käännöksen säkeistöissä on neljä riviä, kun taas alkuperäisen tekstin säkeistöissä rivejä on viisi. Molemmissa versioissa rivien tavumäärä vaihtelee huomattavasti. Lähtötekstissä rivissä on enimmillään 19 tavua, lyhyimmillään viisi. Kohdetekstissä pisin rivi on kaksitoistatavuinen, lyhyin nelitavuinen. Kuten alussa mainitsin, tämä ei ole mikään ihme, sillä suomi on ilmaisultaan pidempää kuin englanti.

Käännöksessä sekä ensimmäisen että kolmannen säkeistön toinen rivi on kuitenkin seitsentavuinen, mikä luo miellyttävän vaikutelman kaiusta ja symmetriasta. Tätä korostaa myös samankaltaisten sanojen käyttö: On strange roads such visions met – On strange lands not gone astray. Alkuperäistekstissä tätä tehokeinoa ei ole käytetty (Tavannut oudoilla teillä sellaiset näyt – en eksynyt oudoilla mailla).

Kiinnostavaa on myös se, että käännöksen toisen säkeistön lopussa (I know how to bend / I know how to break) ilmenee englannin kielelle tyypillinen kollokaatio eli usein yhdessä esiintyvien sanojen rakenne (bend and break). Alkuperäistekstissä tätä ei ole (Minä osaan taivutella / Minä osaan taittaa). Taivutella ja taittaa ei ole kollokaatio suomessa.

Lähtötekstin seuraavan säkeistön lopussa sen sijaan on tyypillinen suomalainen kollokaatio:

Minuun valettiin sellaiset tiedot / sellaiset tiedot / ja tällaiset taidot. (EN: Such is the knowledge cast in me / Such is the knowledge, such are the skills) Tieto ja taito esiintyvät suomen kielessä usein yhdessä, käännöksessä käytetty knowledge and skills sen sijaan ei ole tyypillinen englanninkielinen kollokaatio.

Jos tavalliselta suomalaiselta kysyisi yhtä kalevalarunouden piirrettä, he todennäköisesti sanoisivat allitteraation eli alkusoinnun. Ottaen huomioon allitteraation merkityksen kalevalaisessa runoudessa Kainulaisen alkuperäisteksti hyödyntää alkusointua maltillisesti. Siitä on sanoituksessa vain muutama esimerkki: kivikenkäiseltä kulkijalta, tuhoni tulevan, vastaani nousseet noidat, Kuoleman käärmeet. Virta ei ole pyrkinyt toistamaan näiden sanojen allitteraatiota käännöksessä. Käännös ei ylipäätään hyödynnä alkusointua.

Runossa on minäkertoja. Käännöksessä esiintyy paljon yksikön ensimmäistä persoonapronominia, lähtötekstissä minä taas piiloutuu suomelle tyypilliseen tapaan verbimuotoihin ja on vähemmän korostettu. Se, että lähtötekstin kertosäkeessä käytetään minä-pronominia kun sen voisi jättää poiskin, korostaa minäkertojaa: Minä osaan taistella / minä osaan laulaa / minä tunnen tien. Englanniksi tätä eroa ei voi tehdä (I know how to fight / I know how to sing / I know the way). Sekä lähtö- että kohdeteksti ovat verbimuodoiltaan aktiivisia; sanoituksen minä on aktiivinen toimija.

Edellä kuvattujen erojen lisäksi myös ero alkuperäisrunon ja englanninkielisen nimen välillä on kiinnostava. Lähtö ja Towards and Against antavat eri vaikutelman kappaleen tarinasta. Towards and Against -nimi tulee lyriikoiden lauseesta (And now I raise this flaming sword / Towards darkness, against everyone). Suomenkielisessä tekstissä lähtö mainitaan lyhyesti aivan tekstin lopussa (Nyt minä lähden petoksen tähden). “Lähtö” on neutraali sana. Se korostaa minäkertojan eli Lemminkäisen päätöstä. Vasta sanoitukseen ja Lemminkäisen tarinaan tutustuessamme saamme tietää, että hän on lähdössä sotaan, mikä tekee sanasta latautuneen. Towards and Against puolestaan korostaa hänen uhmaansa ja väkivaltaisuuttaan, mikä on metalliyhtyeelle temaattisesti sopivaa.

Sekä alkuperäisteksti Lähtö että englanninnos Towards and Against hyödyntävät kalevalaisen runoperinteen tyylikeinoja, joista silmiinpistävin on kerto. Tämä ei ole mitenkään yllättävää, sillä kerto on alkusoinnun ohella myös Kalevalan runojen tunnistettavin ominaisuus. Englanninnos poikkeaa lähtötekstistä etenkin rakenteeltaan: käännöksen säkeistöissä on yksi rivi vähemmän kuin lähtötekstissä, ja myös rivit ovat tavumääriltään lyhyempiä. Syy tähän on todennäköisesti se, että englanninkielisen tekstin on oltava laulettavissa ja sovittava sävellykseen. Suomen kieli on lisäksi ilmaisultaan pidempää kuin englanti. Lähtöteksti hyödyntää jonkin verran myös alkusointua, mistä kohdetekstissä on luovuttu. Tämä ei ole mikään ihme, sillä runojen kääntämisessä täytyy usein tehdä kompromisseja muodon ja sisällön välillä – kohdeyleisölle ei ole aina mahdollista välittää molempia. Lyriikoiden kääntämiseen tuo oman haasteensa myös se, että lyriikka on tarkoitettu laulettavaksi. Rakenteellisista eroista huolimatta sekä lähtö- että kohdeteksti kertovat samaa tarinaa ja luovat samanlaisen kuvan minäkertoja Lemminkäisen uhmasta.

Lopuksi

Taivaan rumpu – Heavenly Drum ei varsinaisesti valota Amorphiksen lyriikoiden käännösprosessia, vaan keskittyy käsittelemään bändin suomenkielisten tekstien kirjoittamista. Suomenkielisten alkuperäistekstien näkeminen levyillä esiintyvien englanninnosten kanssa rinnakkain tarjoaa silti antoisan lukukokemuksen sekä Amorphiksen faneille että kääntämisen ammattilaiselle.

Lähteet:

Tieteen termipankki. Parallelismi. Luettu 22.6.2017. http://tieteentermipankki.fi/wiki/Nimitys:parallelismi

Kallio, Kati. 2014. Parallelism and Musical Structures in Kalevala-metric Poetry. University of Helsinki, Department of Philosophy, History, Culture and Art Studies.

Rintala, Aulis. Kalevalainen kerto eli parallellismi. Kalevalaisen Runokielen Seura. Luettu 14.7.2017. http://www.karuse.info/index.php?option=com_content&view=article&id=94:k...